23.7.2015

Materiaalien ja tarvikkeiden testaaminen


Kokeilin Terrasta ostamiani poran teriä saamiini kivenpaloihin. Osassa kivistä terät toimi hyvin, toiset taas oli niin kovoa ettei terä uponnut kunnolla. Kokeilin sahanterää ja yhtä kiverrusterää.  Sahanterä on timantti terä siksi se leikkasi paremmin kuin koverrusterä koversi. Koverrusterä ei ole timanttiterä, mutta sen pitäisi kuvien ja ohjelapun perusteella kovertaa laattoja.



Valkoinen laatta oli pehmeä. Ehkä hieman pehmeämpi, kuin punertava kivi. Musta laatta taas oli kaikista ehokkaista kovin, mutta leikkausjäljestä tuli helposti suora. Tosin leikkaaminen ei ollut kovin nopeaa ja siksi en leikannut nurkasta palaa kokonaan pois.



Punertava kivi oli pehmeä leikata. Kivessä ei näy kunnolla sitä kohtaa minkä leikkasin koska kokeilin hioa leikkauskohtaa pyöreämmäksi ja se toimi.


Suosikki ehdokkaani liuskekiven pala oli kaikista paras. Se ei ollut yhtä pehmeä, kuin punertava kivi, mutta leikksantui hyvin ja helposti.


Kaiverrusterä kaiversi parhaiten liuskekiveä ja valkoista laattaa. Punertavaa kiveä ja mustaa laattaa ei oikein saanut sillä terällä kaiverretuksi. Kuvissa ympyröitynä olevat vaaleammat kohdat ovat kaiverruksen yrityksen jälkiä.





Tällä terällä yritin kovertaa kiviä ja laattoja. Alhaalla on kuva timanttisahanterästä ja porasta jota käytän. Poraan kuuluu myös "letku" jonka päähän voi laittaa eri teriä, mutta päätin samalla kokeiöla poraa ilman letkua. 



Seuraavaksi vuorossa olisi linnaan asukkaiden teko, jotta linnan suunnittelu ja rakentaminen olisi jatkossa helpompaa, kun voi mittailla nuken kanssa. Asukkaat ajattelin tehdä samasta massasta, kuin mitä ostin Prismasta mutta valkoisesta sellaisesta. Sen jälkeen maalaan nuket ja talon rakennus voi alkaa. :)

16.7.2015

Uusi projekti

Sain innostuksen aloittaa uuden nukkekotiprojektin. Projektina on goottilainen linna joka sijoittuu n. 1200-1400 vuosille. Erikoista ja haastavaa tässä projektissa tulee olemaan se, että linna on mittakaavassa 1:50 . Olin jo kauan miettinyt erilaisien linnojen rakentamista, kunnes törmäsin Pinterestissä tähän blogiin. Blogissa oleva linna on jotain niin uskomattoman hienoa, ettei sitä voi sanoin kuvata. Blogissa olevas ta linnasta en koskaan puhuisi nukkekotina vaan ennemmin pienoismallina ja ennenkaikkea taidteoksena!

Ajattelin edetä tulevssa ikuisuusprojektissa saman tyylisesti. Ensin kellarikerros ja sitten seuraava jne. Suunnittelu onkin jo kovasti vauhdissa ja kirjastosta on lähtenyt mukaan iso nippu gotiikkaa ja goottilaista arkkitehtuuria käsitteeviä kirjoja. Tänään kävin Terrasta katsomassa kivimateriaaleja mistä linna syntyisi. Samalla vilkaisin saumauslaastin ja sementin hintoja. Tästä ei ole tulossa halpa projekti ja opiskelijan varoilla tämä etenee hitaasti mutta siitähän ei ole mitään haittaa. Hiljaa hyvää tulee.

Terrasta sain mukaan pari irrallista laatan palaa. Yksi nistä vaikuttaa kaikkein lupaavimmalta. Se pieni pala löytyi hyllyn alta kuormalavan päältä. Se ei ole mikään suuren suuri, mutta sen kokoinen että sitä voi yrittää leikata. Laatta on todennäköisesti liuskekiveä. Lisäksi ostin muutaman poranterän, joilla voi leikata ja porata kiveä ja kaakelia. Samalla reissulla kävmme Prismassa, josta ostin muutaman paketin punaruskeaa savea. Kotona oli jo jemmassa 1 paketti kyseistä savea, jonka olin ostanut Tiimarin loppuunmyynnistä. En ollut keksinyt savelle käyttötarkoitusta vielä mutta nyt se on selvä. Savesta tulee tiiliä, joita sitten muurailen linnan kaariholveihin ja seiniin.

Tässä vielä muutama kuva ostoksista ja Terrasta saamistani laatan paloista:



Tässä alla on se kivi, joka vaikuttaa kaikkein lupaavimmalta. 


Tässä muutama hiomaterä. Osa teristä on timanttiteriä, niin leikkaa kovaakin materiaalia. Lisäksi ostin poranteräsarjan, koska teriä tarvitsee aina ja omani on jo aikalailla poikki tai hävinneet.



Tätä massaa ostin kaksi pakkausta Prismasta.  Massa on sen verran edullista, että sitä tulee varmaan haettua lisääkin. Myyjältä vielä varmistin, että onhan massa varmasti punarskeaa. Samaa massaa on myös valkoisena ja sitä olen käyttänyt yhden tai kaksi akkausta. Massa kestää kauan pienissä töissä ja kun sulkee ilmatiiviisti minigrip pussiin niin säilyy pitkän aikaa.


Laitan kuvia suunnitelmista ja niiden etenemisistä kun kerkeän. Sen voin jo täsä vaiheessa sanoa, että tuleva linna rakentuu ainakin neljästä palasta. Jokainen kulma on oma osa, jotka teen ja suunnittelen ajallaan. Yhden palan pohjan koko on n. 30cmX40cm tai 40cmX40cm. Plat eivät tule kiinni toisiinsa ja sivuille tulee pleksit, joiden läpi näkee linnan sisään ja pölyt jää linnan ulkopuolele. Linnaan tulee johonkin osaan linnankirkko.  Linnassa asuu aatelisperhe palvelijoineen. Joskus sitten vanhana mummona, kun linna kaikkine osineen on valmis, linna saa hevostallin ja pihaa. Ehkäpä joskus jokin pieni kylä puhkeaa linnan ympärille (silloin pitäisi linnan käytössä olla jo kokonainen ruokapöytä ja asunnollinen tilaa :D ).